19. huhtikuuta 2016

Antwerp & Rotterdam


Vietin tässä pidennetyn viikonlopun ja kävin kahessakin uudessa ja isossa kaupungissa. Antwerpissa lauantaina ja Rotterdamissa maanantaina. Sunnuntaina pyhitin päivän levolle, herkuille, leffoille ja rentoutumiselle. Ja päätin koota yhen postauksen kokonaan näille, että olisi välillä jotain muutakin luettavaa. 

Antwerp on Belgiassa, mutta tässä aika lähellä kun Belgian rajaa ollaan niin pitkä matka sinne ei ole, joku 50 km. Kahdella eri junalla matkustelin ja oiskohan menny yhteensä joku tunti. Perhe täällä oli sanonu mulle moneen otteeseen et Antwerp tunnetaan muodin kaupunkina ja sen huomas kaupungilla. Kiertelen vaan sellasissa kaupoissa, mitä ei suomesta löydy. Kaikki liikkeet oli ihan valtavan isoja, joten valikoimat oli superlaajat! Löytyi halpavaateketjua, löytyi luksusliikettä ja vaikka mitä. Ostin mekon, t-paidan ja kirjan leteistä. Sää oli vähän huono niin en kauemmas kaupoista viittiny lähtee kävelemään joka harmittaa nyt vähän, koska en nähnyt keskiaikasta kaupunkia ollenkaan. Ja näistä mun kuvista näkyy kuinka oon kuvannu oikeestaan vaan rakennuksia, ja kaikkea "hienoa" mun mielestä. Mitään ongelmia ei tän matkan aikana ollut ollenkaan, vaikka vähän jännitinkin, kun toiseen maahan menee.

Se mitä erilaista huomasin oli omat vartiat jokaisessa kaupassa ovella vahtimassa ja myös juna-asemalla oli sotilaan näköisiä miehiä vartioimassa metrin pituset aseet käsissään ja se sai vähän varuilleen ja hämmentymään. Luulen, että Pariisin ja Brysselin jälkeen kaikkea turvallisuutta on tiukennettu. 

Antwerp






Nää kaks edellistä kuva oli kauppakeskuksen kattoa


Takasin lähtiessä Antwerpista Roosendaaliin ja sieltä Bredaan, oli eka juna aika arveluttavan näkönen. Ja huomasin, että moni muukin näistä junista oli. Junien kyljet oli täynnä grafiitteja ja ihan jäätävän naarmusia. Joka kerta kun juna pysähtyi ja lähti takaisin matkaan, oli sellanen fiilis, että tänne sitä jonnekkin Belgian peräkylille jäätiin. Hirvee kilinä ja kolina ja jarrut kirskui.  Käytävän toisella puolella istu ruotsalainen nuori pariskunta ja se nainen vaan kiros siinä vieressä sitä junaa, (pysähty muuten jokasella pysäkillä, ja harvemmi kukaan kyytiin tuli) kun mä vieressä nauroin pääni sisällä, että tajusin ne pahat sanat oikeestaan mitä sano.


Ja tottakai oli pakko maistaa näitä vohveleita, nyt kun niiden kotimaassa oli.

Rotterdam

Maanantaina oli vuorossa Rotterdam. Junalla taas köröttelin puolisen tuntia. Tää alimmainen kuva on näkymä kun astuu ulos asemalta. En tiiä mikä siinä on, mutta ite tykkään ja innostun jotenkin näistä mahtavista pilvenpiirtäjistä. Voiha se olla, että kun ei ole ikinä nähny mitää  vastaavaa, on sitte iha fiiliksissä näistä!!




Tuli käveltyä aika mielettömästi. Eka siinä menin asemalta kauppojen ohi joita vilkasin vaan nopeesti, koska aattelin, että kun oon kävelly tarpeeks tuun kattoo ne uusiks. Loppujenlopuks en kerinnykkään kunnolla, koska täällä alkaa menee normisti liikkeet kiinni viiden kuuden aikaan. Ruokakaupat vähä myöhempää auki. Sitte lähinki ihan vaiston varassa merta kohti, mutta olinki lähteny päinvastaseen suuntaan ja sitte kartan kanssa turistina yritin löytää missä oon ja neuvottiinki lähtee ihan toiseen suuntaan! Lopulta löysinki nää sillat ja hulppeet talot. Toisen sillan päässä sitte oottiki nää kuutiotalot ja kauppahalli. Jos oisin siis aluks lähteny sieltä kaupoilta pikkase matkaa toiseen suuntaan olisin  löytäny nää heti! Tulipaha nähtyä enemmän!


Nää kuuluisat kuutiotalot myös nähty ja takana näkyy kynän muotonen talo. Wautsi vau sanon mä! En voi kyllä tajuta miten kukaan voi tollasessa asua..



Kaks yllä olevaa kuvaa on kauppahallista. Tää kyseinen rakennus on kuulema vasta pari vuotta vanha ja turistit tykkää ihmetellä. Minä plus monta sataa muuta aasialaista turistia siellä pyörittiin. Kauppahallissa oli monta kerrosta, mutta ite kävin vaa tässä katutasossa. Löyty vaikka mitä, moneen makuun ruokapaikkoja, jäätelöä, erilaisia makeita jälkkäreitä, kukkia, Jamie Oliverin rafla, juustoa, kalaa, lihaa, aasialainen ruokamarketti jne.. Ja jos en iha väärässä oo niin käsitin, että ihmisiä asuu tossa rakennuksessa, tai siltä ainakin näytti. Parvekkeita oli ulospäin ainakin tosi paljon ja voi olla et noi pikku ikkunat on asuntojen ikkunoita. Voi olla hauska katella "ulos" ku näkee kauppahallin menoa joka päivä! Arkkitehtuuri ihan mahtavaa! Tän postauksen jälkeen vois luulla mun olevan joku arkkitehtuuriopiskelija, haha!


Eilen tuli ekaa kertaa maistettua myös perinteistä hollantilaista herkkua, eli ranskiksia ja majoneesia. Siis huhhuh, sanoin vielä että isommat otan, mutta puolet ehkä söin. Kieltämättä alkaa pikkuhiljaa ällöttämään nää ruuat, kun ei mistään terveellisemmästä päästä ole. 

Aika mahtavaa olla käydä muissa paikoissa tän reissun aikana ja nähä vaikka mitä! Hassua, että täällä nää välimatkat on niin paljon pienempiä ja tunnissa oot jo ulkona maasta. Ja vielä päiviä edessä millon kerkii taas tutustumaan uusiin paikkoihin.

Tänään oli myös mun eka ja vika päivä Paul´s hairsupport nimisessä liikkeessä. Työt alko 8.15 mutta siinä melkeen tunnin oottelin yhtä työntekijää töihin. Hän opasti minulle vähän missä mikäkin on ja toimii. Toimin tämän ainoan päiväni hiustenpesijänä, lattioiden lakaisijana ja kahvikoneen käyttäjänä. Lopuks kun alko homma loppua ja paikan omistaja lähti kotiin, sain keksiä harjotuspäälle jotakin uutta ulkomuotoa. Pääsin kotiin vähän aikasemmin, kun alko hommat loppua, vähä ennen neljää. Aamupäivä oli aikamoista hulinaa. Asiakkaita oli pari per tekijä ja asiakkaita tehtiin vähän ristiin. Joku levitti värin ja toine leikkas ja sitte joku föönas. Asiakkaista ei pulaa näyttäny olevan. Puhelin soi melkein kokoajan. Tässä liikkeessä oli myös tapa, että melkein joka asiakkaalla oli jonkun näkönen leimakortti, johon laitettiin leima aina palvelun yhteydessä ja kymmenennellä leimalla sai valita itelleen tuotteen kotiin ilmasiks. Aika kiva tapa mun mielestä!

Huomenna meen koululle hoitaa paperiasioita, torstaina ja perjantaina sitte uudessa paikassa, missä vietän myös ens viikolla tiistain ja torstain. Ens viikon keskiviikkona 27.4 on kuninkaanpäivä jollon koko Hollanti juhlii ja pukeutuu oranssiin. Ja sillon  tais alkaa myös tää kahen viikon loma täällä. Alkaa olla jo viimeset hetket käsillä, lähden ensi perjantaina sitten täältä Bredasta pois Amsterdamiin viimeisiksi päiviksi viettämään pikkulomaa ja 4. toukokuuta takasin Suomeen! Aika menee ihan liian nopsaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti